Lehdessä kirjoitettua

Yhteydenpidon älyttömyys
Koillismaan Uutiset 14.9.2017

Eletään aikoja, jolloin yhteydenpito toisiin ihmisiin olisi oletettavasti helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Itse omalta kohdaltani olen kokenut, että tekniikan mahdollistama helppous ei kuitenkaan toteudu sellaisenaan. Ei ole tavatonta, että luen puhelimestani viestin, jossa lukee "Voiko soittaa?" Siihen sitten vastaamaan, että myöhemmin tai soita vaan. Ensinnäkin pidän outona, että tiedustellaan etukäteen puhelun mahdollisuutta. Toisekseen joskus ihmettelen sitä, että vastataan puhelimeen kertoakseen, että nyt ei jouda puhumaan. Sorrun joskus jostain käsittämättömästä syystä itsekin molempiin edellä mainitsemiini ihmetyksiin. Osin samaan kategoriaan liittyen on harmillista, että todella harvoin kukaan tulee ilmoittamatta kylään. Nekin pitää mukamas etukäteen aina sopia. Ja mielellään tietenkin silleen, että ei ole muita vieraita samaan aikaan. Minun kotiin sopii kyllä monia vieraita yhtä aikaa, ne ovatkin monesti olleet parhaimpia kohtaamisia.

Sähköposti aiheuttaa myös harmaita. Jos asiat kirjoitetaan liian huolimattomasti, voi tekstin sisällöstä olla vaikea ottaa selkoa. Joskus rasittavin osio on kirjoittaa vastaanottajan mailiosoite oikein. Ja vieläpä siten oikein, että posti menisi oikealle henkilölle. Etunimi piste äl piste sukunimi ät jotakin piste fi. Eli välillä pitää opetella ihmisten toiset nimet, että se riivattu sposti siitä ruudulta häviää. Yksi herttainen piirre on sähköpostiosoitteisiin liittyen. Ääkkösiä nimessään omaavat muistavat edelleen välillä kommetoida, että ei sitten tule ääkkösiä ollenkaan, vaikka nimessä muuten olisikin. Niin, minäkin olen se Kakelan Paivi.

Viestien tai postien kuittaaminen on ihan oma maailmansa. Välillä ärsyttää, kun kuitataan posti saaduksi ja ymmärretyksi. Joskus taas ei kuulu yhtään mitään, kun lähettäjälle olisi tärkeää saada vahvistus asian perille menosta. Taas tullaan siihen, että itsekin joskus teen ja joskus en. Ei siihen varmaan mitään kaavaa ole, minkä perusteella kuittaus lähtee jos lähtee. Jotkut viestimet ovat onneksi hyviä siltä osin, että vaikka kuittausta ei tule, näkee olemattomista väkäsistä, että saaja on postinsa aukaissut. Melekosta hifistelyä, ellen sanoisi. Onneksi tänä päivänä ei juurikaan tule niin sanottua pilailupostia, jossa on liitteenä joku hassu kuva tai teksti. Ihan nokolti tulee muutenkin kaikenmaailman mainosta keemailin täydeltä. Hömpänpömppä näyttää siirtyneen sosiaaliseen mediaan kuormittamaan erilaisia ryhmiä ja niitä henkilökohtaisia profiilejakin.

Sähköposti ja muut viestimet ovat hyviä orjia, mutta joissakin tapauksissa niistä tulee käyttäjiensä isäntiä. Jos ei olla työssä tai vapaa-ajalla tavoitettavissa, niin ahdistus ja malttamattomuus päästä tarkistamaan sähköisiä viestimiä valtaa mielen. Työajallisesti viestien lukeminen ja niihin vastaaminen voi viedä tolkuttoman paljon aikaa. Ihailen niitä, ketkä työssään pystyvät lokeroimaan aikaa sähköpostin käyttöön vain rajatusti päivästä. Vaikka maltti ei ole minun toinen nimeni ja tarvisin itse kaiken tiedon tietenkin just nyt heti, niin siitä huolimatta ihailen oleelliseen keskittyviä. Käytetään mieluummin aikaa ihmisten kohtaamiseen tai vaikka siihen rimpauttamiseen. Itse olen rimpauttamisen kulttuurin kannattaja. Erityisesti merkkipäivinä. Ja silloin, kun tuntuu, että toinen tarvitsee juttu- ei viestikaveria. Itselläni oli elokuussa syntymäpäivä. Sosiaalisen median kautta tuli toista sataa onnittelua, sen lisäksi muut viestit. Vain yksi ihminen soitti minulle. Vain yksi.

Tämän jutun juuret kumpuavat syvemmälle kuin vain sähköisten koodien vaihtamiseen. Tärkeintä on oikeasti olla läsnä. Sahatkaa omasta tai läheistenne kourasta älypuhelin pois, jos se siihen näyttää kasvaneen. Kaikenlaiset ihmissuhteet voivat paremmin, kun meistä ollaan kiinnostuneita tässä ja nyt. Mitä hienompia uutuuksia meille koitetaan tekniikan myötä ujuttaa käyttöön, sitä enemmän mielestäni korostuu tavallisten asioiden tärkeys. Auttaminen, kohtaaminen, välittäminen. Ja kohtuus kaikessa. Syömisessä, juomisessa, työn teossa, harrastuksissa ja myös sähköisten viestimien käytössä. Pystytkö lähteä kylään ilman, että sovit etukäteen menostasi? Voit samalla kokeilla myös jättää kännykän kotiin.

Päivi Käkelä
Kaupunginvaltuutettu (sd.) jolle saa soittaa

Sanan säilä
Koillissanomat 13.9.2017

Käytiinpä uuden kaupunginvaltuuston kanssa tässä taannoin Kemissä ja Torniossa työmatkalla. Työtä totta tosiaan riitti, aamusta iltaan oli ohjelmaa niin kuulijana kuin tuottajana.  Antoisa oli matka kaikin puolin. Ei uusia ajatuksia synny entisten tilalle, jos ei erilaisia vaikutteita käy itseensä imemässä. Tutustumiskohteista ja käydyistä keskusteluista näitä vaikutteita saatiin, itse kukainenkin oma määrä. Valtaosa hyvistä jutuista ei toki ole sellaisenaan meidän kuntaan soveltuvia. Ajatuksen siemenet on silti laitettu kasvamaan. Parasta reissun antia oli kuitenkin tulla tutummaksi muiden toimijoiden kanssa. Tuttuus on asia, mitä ei voi saavuttaa muutoin kuin olemalla tekemisissä toisten kanssa. Se on myös yksi yhteistyön tekemisen edellytys. Ihmissuhdesiltoja ei kuitenkaan hyövää rakentaa, jos ei niitä uskalla tai ymmärrä käyttää myöhemmässä vaiheessa.

Osa uusista luottamushenkilöistä voi opetella vielä luottamusjärjestelmään liittyviä termejä. Mikä on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen ero. Ja mitäpä ovat lautakunnat ja kaikenmaailman jaostojakin löytyy. Saati sitten, että pitäisi jossain vaiheessa hanskata missä kaikenlaisissa kuntarajojen yli menevissä systeemeissä ollaan mukana. Nämäkään asiat eivät ole mitään äidin rintamaidossa imettäviä tietoja. Ja harva niitä illalla nukkumaan mennessä opettelee ennen kuin on itse nilkkoja myöten kyseisessä systeemissä.

Sanoista ja termeistä päähän jäi pyörimään päivitystyön alla olevasta Kuusamon kaupunkistrategiasta meidän kaupungin visio. Keskusteluissa oli kovasti, että Pohjolan luontopääkaupungista pitäisi pää leikata pois. Eli jäljelle jäisi pelkkä luontokaupunki. Jäin tuumailemaan asiaa, että kuinka paljon sanalla ja sanalla on eroa tässä tilanteessa. Ollako luontokaupunki vai luontopääkaupunki? Jälkimmäinen on kyllä mahtipontisempi. Mikäli lähtee kuuklaamaan asiaa, niin siinä valossa pelkkä luontokaupunki tuottaa paremman tuloksen. Mutta. Mikä on merkitys kuusamolaiselle, asuuko hän luontokaupungissa vai luontopääkaupungissa? Ei mielestäni mitään. Mikä on markkina-arvo Kuusamon ulkopuolella? En osaa arvioida. Mielellään kuulisin kuntalaisten mielipiteitä asiaan liittyen, molempi parempi?

Kuusamon demareiden vaaliteemoissa viime kevään kunnallisvaaleissa oli yhtenä esiin nostettuna teemana byrokratian purkutalkoot. Miten siihen kuntaamme haastetaan, ei ole vielä jäsentynyt. Toisaalta olisi ihana, ettei siihen tarvitsisi haastaa ketään, vaan asiaa huomioitaisiin aina uutta luodessa ja vanhaa päivittäessä.

Byrokratian purkutalkoissa tulisi pyrkiä selkiyttämään koukeroisten prosessien lisäksi myös termistöjä siltä osin kuin se on mahdollista. Jokaisella kunnan toimialalla on omat ammattisanastonsa. Niin ne toki joka kunnassa. On termejä mihin ei voida itse vaikuttaa. Ja on termejä johon voidaan. Eihän tässä yhteiskunnassa voi olla aina varma, että millä hakusanalla pitäisi osata etsiä paikallisesta terveyskeskuksesta lääkäriä. Milloin se lääketieteen lisensiaatti löytyy hyvinvointiasemalta tai terveyskioskilta tai ehkäpä jostain ötökästä. Kyllä leipää pitää saada leipäkaupasta ja lihaa lihakaupasta. Ilman, että tarvitsee edes vaivaantua miettimään mistä kaupasta on kysymys. Samaa pitäisi soveltaa myös peruspalveluiden nimiin. Päiväkoti on päiväkoti ja siivooja on siivooja. Ja aika näyttää onko poliitikko poliitikko, vaikka voissa paistaisi.

Päivi Käkelä
Terminen kaupunginvaltuutettu, (sd.)

Kimppa - toivottu kokoonpano
Koillismaan Uutiset 15.6.2017

Politiikka on yhteispeliä. Monenlaisia lähestymisiä on tullut vastaan, joissa haetaan taustavoimia omien ajatuksien taakse. Yksi selkeästi näkyvä on valtuustoaloitteet. Kimpassa on voimaa, siksi halutaan mahdollisimman laaja poliittinen tahtotila allekirjoituksina aloitteen perään. Kuusamon kaupungin hallintosäännössä kerrotaan, että valtuustoryhmällä tai yksittäisellä valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Toisin sanoen virkamiehet alkavat raapia asiaan liittyvää tietoa kasaan ja miettimään miten tehtyyn aloitteeseen vastataan. Poliitikot sitten myöhemmin nuijivat esityksiä.

Valtuustoaloitteissa on ainakin omasta näkökulmasta joitakin hankalia piirteitä. Itse kukainenkin valtuutettu tai valtuustoryhmä kirjoittaa niitä johonkin perustuen. Välillä näkee vähäisin tiedoin taustoitettuja aloitteita. Välillä taas huomaa, että aloitteeseen on laitettu aikaa, vaivaa ja faktaa. Niin olen itsekin pyrkinyt toimimaan. Osa valtuustoaloitteista kiertää kokouksen aikana pöydästä toiseen ja siihen saa osallistua laittamalla nimensä alle. Yleensä aloitteessa on myös esitys, miten asia tulisi korjata, muuttaa tai kehittää. Tämä esitys on luonnollisesti tekijänsä tai tekijöidensä näkökulmasta kirjoitettu.

Viimeisin, mihin itse raapustin nimeni huhtikuussa, oli sisäilma-aloite. Jälkipuinneissa olen saanut ihmetystä osakseni, että kaikkeen se minäkin nimeni alle laitan. Siitä haluaisin pari omaa kommenttia antaa tässä yhteydessä.  

Aloitteessa oli kolmekohtainen tehtävänanto, että 1) kaupunki kävisi homekoiralla läpi julkiset kiinteistönsä, 2) tekisi kyselyn kaikkien kaupungin kiinteistöjen henkilöstölle ja niiden käyttäjille sekä 3) tekisi tarvittavat jatkotutkimukset sekä korjaustoimenpiteet tuloksien pohjalta.

Olen edelleen aloitteen takana, koska terveellinen sisäilma ei ole vähäpätöinen juttu. Se oli mielestäni aloitteen pääviesti.  Jos itse olisin ollut aloitetta pohjustamassa, olisin todennäköisesti lähestynyt asiaa hieman eri tavalla. En kuitenkaan ole niin paljoa asiaa kerennyt tutkimaan, että pystyisin tässä kirjoituksessa muuta vaihtoehtoa esittämään. Olen saanut korvamakiaa siitä, että miksi olen kannattanut sitä, että halutaan tehtävään koulutettuja koiria, mutta koulutetut kiinteistönhoitajat eivät kiinnosta. Yleisesti olen itse kokenut liikkuvan työni linssien läpi katsoen, että kiinteistönhoitoa ei ammatillisesti arvosteta riittävästi: "kyllähän joka ukko kolata ja haravoida osaa".  Heidän käsissään on kuitenkin perustyö kansallisesti suurimman omaisuutemme kunnossapidosta ja niissä ilmenevien epäkohtien varhaisesta huomaamisesta ja korjaamisesta, painopisteen ollessa kuitenkin ongelmien ehkäisyssä. Nämä kommentit kirjoitan väheksymättä homekoiria ja heidän kouluttajiaan. Osaavat kiinteistönhoitajat tulee pitää toimenpidelistalla. Paikkakunnallamme on lisäksi laadukasta koulutusta alalle, hyödynnetään sitä.

Toisekseen olen saanut palautetta siitä, että toimenpiteitä kunnan kiinteistöjen sisäilma-asioissa tehdään koko ajan. Kaikkien paikkojen järjestelmällinen tutkiminen on kallista ja joissakin tapauksissa tehotonta. Ymmärrän kyllä sen, että eihän lääkärissäkään varmuuden vuoksi potilasta laiteta verikokeisiin ja röntgenkuviin, jos ei ole syytä olettaa niistä olevan hyötyä. Joku järkiperäisyys kiinteistöjen tutkimuksissakin toki tulee olla. Itse en ole sisäilma- enkä kiinteistöekspertti, eikä tarvitse ollakaan. Niihin löytyy asiantuntijuus muualta.

Siellä se minun nimi aloitteen 19 nimen joukossa nököttää ja saa nököttääkin. Kuusamon demarit ovat vaalien aikaan nostaneet tärkeäksi teemaksi terveellisen toimintaympäristön ja sisäilma-asiat ovat luonnollinen osa sitä. Muu kööri kerkesi aloitteen rakentelemaan ja kirjaamaan parhaaksi näkemänsä keinot ennen meitä. Tällä mennään. Aloite pyörii virkamyllyssä ja saanee joku päivä jonkinlaisen päätöksen. Kaupungin kiinteistöjen sisäilma-asioiden en usko kokonaisuudessaan ratkeavan kuitenkaan tähän aloitteeseen, nämä asiat ovat ikuisuuskysymyksiä. Ne ovat myös taloudellisia kysymyksiä, johon taas politiikan keinoin voimme vaikuttaa. Hintalapussa ei saa lukea ihmisten terveys.

Mielellään kuulisin kaupungin sisäilmatyöryhmää näissä asioissa. Valtuuston puheenjohtajalle heitän asian, vinks vinks. 

Päivi Käkelä

Hallitus leikkii tulevaisuudella
Risto Säkkisen Vappupuhe 30.4.2017 

Aikanaan Vappuna tehtiin taikoja, jotta karjaonni olisi kohdallaan. Tänä Vappuna olisi toivonut, että Sipilän hallitus olisi lopulta helpottanut pienituloisten asemaa. Toive oli turha.

Koulutus ja sivistys ovat Suomen perusta ja kivijalka sille, että pystymme huolehtimaan hyvinvoinnistamme. Hallitus on pettänyt koulutuslupauksensa. Se on vaarantanut leikkauspolitiikallaan koko suomalaisen koulutuspolitiikan. Kärsijöinä ovat päiväkotilapset, peruskoululaiset, ammattiin opiskelevat, yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat, aikuisopiskelijat, käytännössä kaikki.

Rohkeutta on ollut leikata nykyisyydesät, välittämättä tulevaisuudesta. Koulutus on voimavaramme, jolla Suomi on noussut. Itsenäisyyden ajan merkittävin oivallus on ollut koululaitoksen ja koulutuksen merkitys maamme hyvinvoinnille. Koulutuksesta leikattu euro maksaa tulevaisuudessa maltaita. Koulutukseen annettu euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Minusta on selvää, että tarvitsemme tasa-arvoistavan sosiaali- ja terveysuudistuksen. Miksi sellaista ei ole toteutettu, vaikka pulma on ollut tiedossa. Satavuotinen SUomi on saanut laajalla yhteistyöllä aikaan merkittävät uudistukset. Liki neljännesvuosisadan on ollut tapana hoitaa asioita vain hallitusvetoisesti. Opposition ääntä ja näkemyksiä ei ole arvostettu. Minulle se on leikkiä kansakuntamme hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kanssa. Tässä menossa ovat olleet mukana kaikki puolueet, SDP:n on syytä olla etummaisena tämän irvokkaan pelin lopettamisessa.

Satavuotias Suomi ansaitsee hallitun ja yhteisesti hyväksytyn sote-uudistuksen, joka parantaa hyvinvointia. Me olemme sitoutuneet sen tekemiseen. Sote-uudistuksessa henkilöstön oikeudenmukainen ja reilu kohtelu on varmistettava. Nyt hallituksen malli uhkaa henkilöstönkin tulevaisuutta ja koko alan houkuttelevuutta työpaikkana.

Miski meillä ei ole varaa rakentaa uusia päiväkoteja, kouluja, sairaaloita, teitä ja muuta tarpeellista. Meillä on kuitenkin varaa sairastuttaa lopuksi elämää osa pienistä ihmisistämme sädesienien ja homeiden valtaamissa päiväkodeissa ja kouluissa. 
Suomi on ainoana maana maksanut sotakorvaukset täysimääräisenä. Voisimme varmaan tehdä vastaavan sädesieni- ja hometaistelussa rauhanomaisin keinoin. En kaipaa verta, hikeä ja kyyneleitä. Minä kaipaan halua, tahtoa ja pyrkimystä Kuusamon, Suomen ja  maailman puolesta.

Risto Säkkinen
JHL aluetoimitsija, sd


Mitä eroa on sorsalla?  (Koillismaan Uutiset 20.4.2017)

Mikä on vaaleissa parasta? Mielestäni se, että ne ovat ohi. Uskon, että kanssani on paljon samaa mieltä olevia. Lehtien ja somen palstat rauhoittuvat yltiömäisestä pulputuksesta, ehkäpä jopa Aapeeseen parlamenttiin tulee muita puheenaiheita. Toki jälkipyykkiä pestään vielä tovi, mutta onneksi kohta alkava kesälomakausi saa ihmisten verenpaineita normalisoitumaan ja ajatuksia muualle.  

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Odotan itsekin mielenkiinnolla. Tulevat muut luottamustehtävät saavat nimetyt tekijänsä. Valtuustohan me jo tiedetään. Muista nimeämisistä tiedotusta aikanaan, itse kenenkin puolueen osalta. Turpansa kiinni pitäminen on tässä vaiheessa oleellista, ettei vaan strategiat kärsi. Voi olla, että nelikon muodostettuamme vastaosapuolet ja lehdistökin mielellään haluaisivat löytää heikoimman lenkin vuotamaan tietoja. Sitä ei löydy.  

Erityisesti nimeämisissä odotan Keskusta-puolueen kärkikahinoihin nousijoita. Näin Facebookissa jonkun jakamana keskustanaisten päivityksen, jossa kannustettiin siskoja pitämään puoliaan. Tämähän käy jännäksi tällä kertaa, kun odotan pitääkö Kuusamossa Keskustan ukkoutunut "vanhajäärä"-kerho kynsin ja hampain kiinni mahdollisimman arvokkaista luottamuspaikoistaan. Henkilökohtaisesti toivoisin, että esimerkiksi valtuuston puheenjohtajana nähtäisiin Kemppaisen Elina. Hän on kyllä äänensä ja luottamuksensa ansainnut. Perusteluihini kuuluu myös se, että olen siinä käsityksessä, että Elinaa kohtaa on vilpitön kunnioitus puoluekirjaan katsomatta. Sellaisia kapteeneita me tarvitaan.  

Mennäänpä takaisin otsikointiin. Mitä eroa on tosiaan sorsalla. Se ui paremmin kuin kävelee. Vanha vitsi. Mutta mitä eroa on poliitikolla? Se puhuu enemmän yhteistyöstä kuin tekee sitä. Tämä on tullut huomattua jo kuluneiden neljän vuoden aikana. Ihmetellään välillä yleisesti, miksi nuorempia ehdokkaita on vaikea saada päätöksentekoon mukaan. En pidä sitä ihmeellisenä, jos uusia, kokemattomia ehdokkaita mieluummin piikitellään osaamattomuudesta kuin autetaan ymmärtämään asioita. Olen itsekin sen kokenut. Kyllä siinä ropisee usko yhteistyöhönkin, erityisesti puolueiden väliseen. Mielestäni olisi rakentavampaa, kun raskaan sarjan tekijät jelppisivät untuvikkoja lisäämällä tietoja ja taustoja päätettäviin asioihin. Toki se voi olla katu-uskottavampaa oman egon kohotusta, jos pääsee nälväisemään keltanokalle, erityisesti julkisesti. Asioita voi ilmaista asiallisesti tai asiattomasti, välissä on joskus vain veteen piirretty viiva. Olen ajatellut näin, että pitääkin olla eroa siinä, oletko ollut yhden vai viisi kautta luottamustehtäväkierrossa. Ei poliittinen ammattimaisuus kasva spurtaten, vaan kyseessä on maratonmatka.  

Mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Kaikista vaikein matka on mennä toista puolimatkaan vastaan. Myös puolueiden välillä. 

Päivi Käkelä 
uudelleen valittu kaupunginvaltuutettu, sd


Mielensäpahoittajien vaalit 

Minä niin mieleni pahoitin, kun luin paikallislehtiä ja silmäilin vaalimainoksia. Lehdissä on kirjoitettu toimittajien toimesta ja kaduilla puhuttu vastaantulijoiden kanssa, että kohtuullisen laimeaa on ollut mielipiteiden jakaminen näissä vaaleissa tähän mennessä. Asia on totta minunkin mielestäni. Erityisesti mieltäni pahoittaa ympäripyöreät mainokset, joissa ilmoitetaan olevan koko Kuusamon puolesta liikenteessä.  

Jos hieman tarkastellaan asiaa, niin lähtökohtaisesti eihän se ole mahdollista. Se, että ollaan koko Kuusamon puolesta asialla. Päätöksenteon tilanteessa päättäjällä tulee olla jotain mieltä. Se, että on jotain mieltä, tarkoittaa sitä, että silloin ei voi - eikä tarvikaan miellyttää kaikkia. Perinteinen kumartaa-pyllistää-asetelma on päätöksenteossa aina läsnä.   

Minä niin mieleni olen pahoittanut siitäkin, että vaalikentillä ei aina eroteta ollaanko tässä hakeutumassa valtakunnan vai oman kunnan päätöksentekoon. Sosiaalisessa mediassa käytetään energiaa vaikkapa poronhoitoasioihin ja valtakunnalliseen maahanmuuttopolitiikkaan, vaikka pelkästään kunnallisen päättäjän mandaattia ollaan hakemassa itse kukainenkin. On hienoa, jos meiltä päin viedään viestiä valtakunnan päättäjille saakka, mutta kovin monen en usko siihen tosiasiallisesti vaikuttavan. Itse olen näitäkin puheluita ja keskusteluja valtakunnan tasolle päin käynyt ja omalta osaltani tiettyjä viestejä vienyt eteenpäin.  

Kunnallispolitiikka on yhteistyötä paikallisten ja muidenkin virkamiesten kanssa. He saavat siitä leipänsä, että päivät pääksytysten asioita pyörittelevät ja pyrkivät täyttämään lakien edellytykset, politiikkojen linjaukset huomioiden. Kunnallispolitiikka on yhteistyötä muiden puolueiden edustajien kanssa, koska yksittäinen edustaja ei yksin voi runnoa mitään läpi. Kunnallispolitiikka on tiedon, toiveiden, palautteen ja ideoiden vastaanottamista kuntalaisilta ja tarvittaessa niiden eteenpäin viemistä. Kunnallispolitiikan tärkein työkalu on yhteistyökyky ja sen lisäksi vielä -halukin. Muussa tapauksessa voi politiikassa ja politiikasta mielensä pahoittaa.  

Minä niin mieleni pahoitan, mikäli äänestysprosentti jää alle edellisvaalien. Viime kunnallisvaaleissa se oli Kuusamossa 63,7%.  Pidetään huoli siitä, että naapurit, sukulaiset ja ystävät käyvät vaaliuurnilla. Vaikuttamassa siihen, että saadaan vastuullisia vaikuttajia valtuustoon.  


Päivi Käkelä 
Kaupunginvaltuutettu, kunnallisvaaliehdokas (sd.)


Hissi, hissimpi, gondoli - tiedonkulku hissikuilun pohjalla 

Olen havahtunut viime aikoina ajattelemaan politiikkaa monelta kannalta. Mitä se oikein on? Mitä minulla on annettavaa tälle kunnalle? Kuinka paljon minulla pitäisi osata ja ymmärtää yhden valtuustokauden jälkeen? Kuinka paljon voin tosiasiallisesti vaikuttaa kuntamme asioihin pienpuolueesta käsin? 

Niin. Politiikka on minulle ihmisten asioita. Pieniä ja suuria. Riippuen kenen näkökannalta käsiteltäviä ja päätettäviä asioita tarkastellaan. Jokaisen päätettävän asian täytyy olla tärkeä jollain tavalla, koska ei sitä muuten kaupunginvaltuustossa käsiteltäisi. Olen ajatellut itse oman roolini tällä ensimmäisellä kaudella siten, että opettelen hahmottamaan asioita, verkostoidun ja tulen tutuksi muiden luottamushenkilöiden ja virkamiesten kanssa. Pienpuolueen tärkein työkalu on neuvottelukyky ja yhteistyön tahto. Huutamalla asioita ei viedä eteenpäin. Muutamia puheenvuoroja olen rohjennut käyttää, siitä olen ylpeä. En ole varma, olenko kuullut valtuustokauden aikana kaikilta valtuutetuilta puheenvuoroa. Valtuustosali on toki yksi paikka vaikuttaa, se viimeisin. Toivon, että ne hiljaisemmat, niin kuin pääsääntöisesti itsekin, tekevät asioita kunnan ja kuntalaisten asioiden edistämiseksi muissa foorumeissa, kuten lautakunnissa ja työryhmissä. Kunnan eli meidän omista asioista tulee rohjeta puhua ääneen. 

Yhtenä esimerkkinä politiikan ihmeellisestä maailmasta (minulle) nostettakoon toissaviikolla minulle uutena asiana esiinnoussut Rukan gondoli-hissin rakentaminen. Hissiasia tuli minulle ensimmäistä kertaa vastaan Koillissanomien lähettämässä sähköpostikyselyssä. Okei. Taustatietoa taisi olla parin rivin verran ja tömäkkä kysymys perään siitä, pitäisikö Kuusamon kaupungin maksaa puolet tästä neljän miljoonan investoinnista. Jaa-a. Olin matkalla Rovaniemelle ja siinä autossa tuumailin asiaa. Mitähän mieltä olen asiasta? No, näillä kahden rivin tiedoilla en raottaisi kunnan kukkaroa. Vastauksestani huolimatta ei, en vastusta gondolihissin rakentamista enkä muutoinkaan millään muotoa Rukan alueen kehittämistä. Kysymys oli kaupungin kahdesta miljoonasta ja siitä, miten vähäpätöisin tiedoin rohkenin silti vastata kyselyyn. Mieleen heräsi kysymyksiä kaupungin perustehtävästä. Mikä se oikein onkaan? Millä perusteilla erilaisia investointihankkeita lähdetään tukemaan yrityksille? Minkälaisiin hankkeisiin pitäisi osallistua ja miksi? Mitkä ovat vaikutukset liikennöitsijöihin Rukan alueella? Olen edelleen sitä mieltä, että asiasta pitää saada lisää faktaa tiskiin, ettei erästä valtuutettua siteeraten "kuljeta eteenpäin pimennetyin lyhdyin". Olen harmissani, että tiedottaminen tökkii. On välillä jopa noloa, että livakkaliikkeinen paikallislehti kerkeää kyselyillään yllättämään luottamushenkilöitä asioilla, joista ei asianosainen ole kuullutkaan.  

Lueskelin Koillissanomien kyselyn jälkeen samaisesta lehdestä Petri Karjalaisen kynäilemää alakerta-kirjoitusta 8.9.2016. Jäin miettimään myös sitä, että kuinka paljon ja mistä foorumeista luottamushenkilön saama tieto on totta. Onko meillä aina käytettävissä koko totuus? En epäile, etteikö Petrin kirjoitus pidä paikkaansa. Itse asiassa minua hymyilytti, että tuo mieshän on ihan väärässä duunissa. Petri, olisit hyvä tiedotusvastaava kaupungin ja luottamushenkilöiden välissä. Napakkaa, lyhyttä viestintää ja silloin siinä hetkessä kun tapahtuu ja tiedon tarvitsee liikkua. Minun mielestä kaupungin tiedotus on jähmeää ja ajasta jäljessä. Nykypäivänä on käytössä jos jonkin sortin mediaa, välineet eivät ole este. Tarvitaan tekijöitä.  

Tuossa viikonlopun aikana asioita tuumailin politiikkaa pakosta vielä lisää, kun Kuusamon demareiden paikallisyhdistys juhlisti 110-vuotisjuhlaansa. Saimme kuulla näkökantoja Euroopan, valtakunnan ja paikkakuntamme tasolta. Kaupunginjohtaja Mannisen sanat jäivät mietityttämään, kun hän puhui siitä, että hyvässä hengessä tulee rakentaa ja kehittää eikä jarruttaa ja vaikeuttaa asioita. Olikohan Joukokin lukenut Koillissanomia ja oli huolissaan, että nytkö ne demarit alkavat hannaroimaan? Kyllä, Jouko ymmärrän, että sanomalla kyllä pääsee pitemmälle kuin sanomalla ei.  "Ei" ei  kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kehitystä vastustetaan, mutta voidaan miettiä meneekö kehitys oikeaan suuntaan. Minä omasta roolistani ja sen myötä vastuustani käsin haluan kuitenkin riittävää tiedotusta kaupungilta päin. Miten me ratkotaan tätä ongelmaa jatkossa? Jatketaan tiedon kulun opettelua, puoliin jos toisiin.  
 

Päivi Käkelä 
Tuumaileva kaupunginvaltuutettu, sd.  


Kotkotusta ja kiitoksia

Punainen keltanokka kirjoittelee ääneen ajatuksia nyt jopa jo kahden valtuustovuoden kokemuksella. Eli ei aivan poliittisesti terävimpiä huomioita, mutta ajatuksia kuitenkin. Seuraavassa muutamia asioita joiden välillä ei ole poliittisia eikä muunkaanlaisia aasinsiltoja.

Valtuustotyöskentely on luonut enemmän kysymyksiä kuin antanut vastauksia. Ei se ole ihmetykseni aihe, että valtuuston kokouksissa on pää välillä väkkärällä kuin tennisottelussa - tarkkaan saa seurata miten asia kimpoilee ja minnekin. Enemmänkin mietityttämään on jäänyt se, että kenen sanaan tässä kannattaa tai paremminkin voi uskoa. Kokouksissa on monesti noussut esiin, että aikaisempien kokouksien keskustelut ja asiat eivät ole kaikkien osallistuneiden mukaan enää pöytäkirjaa luettaessa sinne päinkään. Mikä jää historiaan? No pöytäkirja, eli sen siis pitää, ei vain pitäisi olla oikein. Mutta, keneen uskon? Pöytäkirjantarkastajien hyväksymään pöytäkirjaan vai siihen, joka uskaltaa ilmoittaa, että ei se niin mennyt?  Tätä puntaroin asia kerrallaan, että mikä tai kuka vakuuttaa minut luottamushenkilönä parhaiten.

Valtuustotyöskentelylle selkeästi ominaista on ollut terävien sitaattien viljely puoleen jos toiseenkin. Sanoja on lennellyt niin kokouksissa kuin lehtien palstoilla ja Facebook-päivityksissä. Välillä olen jäänyt miettimään, että missä menee raja? Onko kyseessä jo valtuustokiusaamista vai mikä voisi kuvata ilmiötä? Vai onko kysymys paremminkin hyvän maun rajojen määrittelystä? En itse hyväksy enkä toivo muidenkaan hyväksyvän moista mollaamista. Tällainen verbaalinen tykitys koitetaan jo päiväkodista alkaen kitkeä pois ja nyt sitä paremminkin viljellään. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Harmillista. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jaakko Heikkisestä voisimme ottaa mallia, jos osataan. Ei ihan joka nurkalta löydy yhtä rakentavahenkistä kaveria kuin hän.

Talouden tasapainottaminen ennakoivasti on hyvä juttu. Inhimillistä taakkaa tai kärsimystä sen kustannuksella en hyväksy. Toki ymmärrän sen, että vaikka meillä olisi käytössä ehtymättömät käyttövarat, ei kaikkea sairautta, kurjuutta tai pahoinvointia voida estää, parantaa tai aina edes lieventää. Perusturvan puolella on viety ensin karkkirahat ja sitten vielä rahatkin. Hirvittää, että miten säästöt todellisuudessa näkyvät asiakkaiden arjessa tai työntekijöiden selkänahkassa. Kukaan ei parane jonottamalla.  Omassa arvioinnin puntarissa kunnanisien komeat käppyrät versus kuntalaisten kaameat kertomukset. Totta toinen puoli kummassakin? Toivon terveys- ja sosiaalipalveluiden asiakkaille asiallista ja oikea-aikaista hyvää palvelua.  Toivon myös terveys- ja sosiaalipuolen työntekijöille voimavaroja punnertaa raskaampi taakka selässä, erityisesti siellä, missä sijaisten tai muiden resurssien puute aiheuttaa syviä huokaisuja kaikille osapuolille.

Valtuustossa on alkanut kiitosten jakaminen kuluneen vuoden työstä. Kiitoksia on puheenjohtajistopöydän tuolta puolen tipahdellut jo ainakin talouden tasapainottamistyöryhmälle. Ovat kyllä työtä tehneetkin. Tuumailin tuossa, että pitäisikö se minullakin jotakin kiittää. Vaikka vain kissa kiitoksella elää, niin voisinpa kiitokseni sanoa jokaisen puolueen yhdelle edustajalle perusteluineen. Pekka Virtanen: kiitos, olet oivallinen valtuustopöytäkaveri ja viisaasti velmu.  Pauli Saapunki: kiitos, olet kova äijä, mutta et onneksi parkkiintunut. Kimmo Karjalainen: kiitos, olet kävelevä (ja autoileva) aurinko. Anne Murto: kiitos, olet oikea nainen vasemmalta. Martti Turunen: kiitos, olet asiamies suurella sydämellä. Ja koska omistaan ei voi eikä onneksi tarvitse tämmöistä valintaa tehdä, niin Leenalle ja Jaanalle molemmille samanmoiset pusut ja halit ja kiitokset. Selityksiä ei tarvita.

Tämmöinen potpurillinen ajatuksia tällä kertaa. Palataan asiaan.

Päivi Käkelä
Kaupunginvaltuutettu, sd.

 

Muutaman sananen lomasta ja isoista kivistä

Loma. Äl oo äm aa on työstä, opiskelusta tai muusta vastaavasta saatava pidempi vapaa-aika. Jotenkin on kyseinen termi tässä viime aikoina pyörinyt mielessä. Ei, tämä ei ole piilotettu viesti työnantajalleni vaan yleistä tuumailua aiheesta. Ja ei. Tämä ei ole valitusta omasta elämästäni. 

Aloin tuossa laskeskelemaan. Olen valmistunut kymmenen vuotta sitten ammattiini, joka toimii edelleen pohjana tekemissäni töissä. Sen jälkeen olen ollut hyvin työllistynyt tilkkutäkkityöläinen. Tällä tarkoitan sitä, että olen kulkukauppiaan tapaan kiertänyt työstä toiseen, aina sinne mistä leipä irtoaa. Se on minulle rikkaus, jota ei muulla tapaa pysty tienaamaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että uuden työsuhteen alkaessa loman kertyminen aloitetaan myös uudestaan. Monesta työsuhteesta olen lomani kuitannut riihikuivana rahana työsuhteen päättyessä. Jokainen keissi on toki harkittu ja neuvoteltu erikseen.

Kymmenen vuoden ajalta taaksepäin pystyn nimeämään vain yhden normaalin kesäloman ja yhden normaalin talviloman. Muut lomapäivät ovat olleet jotain riekaleita siellä täällä. Työttömiä pätkiä en edes ala nimeämään lomaksi, koska sitä työttömyys todellakaan ei ole. Jos olisin tämän kaavan osannut arvata ammattikorkeasta valmistuessani, olisi alkanut väsyttämään jo valmiiksi. Seuraava täyspitkä kesäloma odottaa minua kesällä 2015. Siis mikäli teen työni hyvin ja saamme rahoituksen luvattuun tapaan.

Tällä kirjoituksella haluan jakaa muutaman myötätuntoajatuksen niille, ketkä huomaavat elävänsä samanlaista elämää kuin minä. Paljon töitä, vähän lomaa. Moni muukin saa elää yhtä värikästä tilkkutäkkityöläisen laiffia. Osa palaa loppuu tällaisesta rytmittömyydestä, osa taas poltetaan loppuun silpputyösopimuksilla. Osa pärjää ja porskuttaa niin kuin ei mitään.

 Mukailtuna erään tarinan mukaan elämän tärkeimmät asiat ovat isoja kiviä ja vähemmän tärkeät asiat pieniä kiviä. Oma käytettävissä oleva aika on lasipurkki. Jos purkkinsa täyttää ensin pienillä kivillä, on vaarana, että kaikki isot kivet eivät mahdu purkkiin. Kun taas ensin täyttää purkkinsa isoilla kivillä ja sen jälkeen vasta pienillä, on purkin sisältö todennäköisimmin tasapainossa.

Huomaan, että itselle on alkanut kertymään paljon noita pikkukiviä. Ehkäpä omaan lasipurkkiin tulee tehdä kevätsiivous ja asetella isot kivet paraatipaikoille. Ei väliä, vaikka purkki ei tulisikaan täyteen. Tämän jälkeen pitempikin pätkä ilman lomaa voi mennä kevyemmin. Jos matka on pitkä, tulee taakkaa keventää.  

Loppuun voisin napata kuivakan, mutta hyvin todellisen sananparren aikojen takaa: "loma yksillä, kesä kaikilla". Ensi kesän heinät tuoksuvat jo ainakin minulle. Jaksetaan vielä hetki ellei toinenkin, mielellään maaliviivan yli.

Päivi Käkelä
Tuurilomailija
Kaupunginvaltuutettu (sd.)

Julkaistu Koillis-Sanomissa 12.3.2014 ja Koillismaan Uutisissa 13.3.2014.